tiistai 29. maaliskuuta 2011

Mitä valkoisten kaapistojen rinnalle keittiöön?

Kun nyt on selvää, että keittiön kaapistoista tulee valkoiset (ei korkeakiiltoa), niin nyt pitäisi löytää, että millainen välitila keittiöön tehdään, mitä tehdään muille seinille, millaiset pöytätasot valitaan ja minkävärinen lattia laitetaan. 

Lattiaan tullaan laittamaan laattoja, mutta koko ja värisävy vielä päättämättä. Vahvimpana vaihtoehtona tällä hetkellä joku isokokoinen harmaansävyinen laatta. Keittiön ainoalle yhtenäiselle seinälle olen jo pidempään miettinyt joko koko seinälle tai osalle seinää tällaista Photowallin betonitapettia. 


Vähän kuitenkin epävarma olo, että tuleeko tuosta tosi feikin näköinen. Ei kellään satu olemaan kokemusta? Muuten seinät tulevat siis olemaan ihan yksiväriset valkoiset. Omasta puolestani keittiö saisi olla vaikka ihan kokonaankin valkoinen, mutta miehen mielestä siellä on pakko olla jotain muutakin väriä, joten jos ei tuota betoniseinää laiteta, niin sitten varmaan ainakin pöytätasojen ja välitilan pitäisi olla jotain muuta kuin valkoista.

Ja pöytätasoksi kuitenkin mieluiten ottaisin jonkun valkoisen paksun materiaalin. Esim. Isku-Keittiöillä ei kuitenkaan ollut  laminaatista kuin maks 4cm paksuus, joten jos laminaattiin päädytään, niin siinä tapauksessa valittaneen ihan ohut laminaattilevy. Edelleen haaveilen siitä Corianista tai Duratista pöytätasoihin, mutta kattellaan miltä keittiön hintalappu alkaa näyttää jo ilman niitäkin. Luulen, että joudun tyytymään halvempaan tasomateriaaliin.

Tällä hetkellä kaappien välitilaan ykkösvaihtoehtona on lasi jossain muodossa. nGlassin lasitiilet näyttävät tosi hyvältä heidän nettisivuillaan, mutta missään täällä päin ei taida päästä niitä luonnossa tutkimaan, mikä on harmi. Värivaihtoehdoista kiinnostavat lumi ja kelo, mutta tuo kelo ainakin pitäisi kyllä päästä näkemään ensi jossain luonnossa ennen kuin sitä uskaltaisi valita. Yhtenäinen lasi, jollain tavoin sävytettynä voisi myöskin hyvä vaihtoehto.



Yläkaappien alareunaan laitetaan ledvalolistat, jotka voi himmentää ja muina valoina keittiössä saarekkeen päälle tuleva valaisin sekä ruokapöydän päälle tuleva kattolamppu, joksi on ajateltu nykyistä keittiö lamppua. Keittiön ruokapöytään on tulossa myös nykyiset tuolit, joita kävimme hankkimassa eilen pari lisää ja nyt niitä on kuusi. Nykyinen pöytä on pieni, joten meidän on tarkoitus etsiä näiden tuolien kaveriksi jostain isompi pöytä.


Keittiöstähän tullaan purkamaan yksi väliseinä ja tuohon kohtaan pitää laittaa jonkinlainen tukipalkki. Todennäköisimmin metallia. Olemme miettineet, että josko tuon palkin jättäisi näkyviin. Toisaalta alkaako valko-harmaa-musta-metalli -väritys tuntua liian kylmältä ja kovalta ja miten sitä voisi pehmentää. Kannattaisiko tuo palkki sittenkin maalata samanväriseksi kuin katto tai päällystää vaikka puulla. Tosin sitten puuta pitäis tuoda keittiöön jossain muussakin muodossa. Esim. ruokapöytä samaa tyyliä mitä sen kattopalkin verhoilu? Mielellään kuulisimme ehdotuksia. Puutasoja emme kuitenkaan halua.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Jätevesisuunnittelijan valinta oli lopulta hyvin helppo

Seitsemältä jätevesisuunnittelijalta kysyimme tarjousta ja saamamme tarjoukset olivat yllättävän isolla skaalalla. Kun ei ole muita kriteereitä, joiden avulla eri suunnittelijoita osaisi vertailla, niin hinnan mukaanhan valinta sitten suoraan tehtiin. 450e sisältäen jo alvin ja kilometrit oli useamman sataa euroa halvempi kuin kallein saamamme tarjous. Toivotaan, että tässä tapauksessa halpa ei ole huono. Tähän astisen yhteydenpitomme perusteella olemme ainakin luottavaisia. Parin viikon päästä olisi määrä tehdä maastokäynti, joten sillä välin saisi tämä talvi vaihtua kunnolla kevääseen. Toivotaan siis paljon lisää näitä aurinkoisia kelejä ja +-asteita.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Ensi kosketukset keittiökauppiaisiin

Nyt olemme viime päivien aikana käyneet sekä Kvikissä, että Isku-keittiöissä tekemässä keittiösuunnitelmaa. Ensifiiliksen, koko suunnittelukäynnin annin, myyjän asiantuntijuuden ja palveluhalukkuuden perusteella valintamme näiden kahden välillä olisi ehdottomasti Isku-Keittiöt. Itse kaapistojen välillä emme vielä osaa tehdä eroa, vaan molemmista löytyi meitä miellyttävät vaihtoehdot. Mielenkiintoista päästä ensi viikolla sitten näkemään kuvat siitä, että miltä suunnittelemamme keittiöt kokonaisuudessaan näyttävät ja tietenkin hyvin mielenkiintoista on kuulla näiden kahden keittiön hintaero. Veikkaan, että Kvikin keittiöön ainakin joutuu tekemään vielä paljon muutoksia kaappien sijoittelun suhteen, mutta tuo seuraava käynti varmaan kertoo jo paljon, että kannattaako näitä muutoksia lähteä vääntämään vai hylkäämmekö tuon vaihtoehdon ehkä samantien. Nyt pitäisi vielä päättää, että millä kolmannella keittiövalmistajalla haluaisimme vielä käydä suunnittelukäynnillä, jotta saisi lisää mielipiteitä keittiön kaappien järkevästä järjestyksestä ja tietenkin ainakin kolmannen tarjouksen keittiövalintaa varten. Puustellia mietimme, mutta tuota varmaan vielä harkitsemme, koska tuntuu, että näihin keittiösuunnittelmien tekoon menee todella paljon aikaa, mikä toki oli etukäteenkin jo tiedossa. Mutta kun tässä kohtaa kovin monen valmistajan luona ei vain ole mahdollista äydä, joten nyt pitää miettiä, että minkä valmistajan keittiö miellyttäisi ulkonäöllisesti eniten.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tällainen talon pohja on nyt

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Uudet pohjapiirrustukset alkavat olla lähes valmiina ja suunnittelussa ollaan siirtymässä julkisivuun. Ennen kuin uudet kuvat ovat ihan valmiina, niin laitan tässä näkyviin kuvan pohjasta, jota lähdettiin muokkaamaan.


Takkatuumailuja

Tulevan kotimme sydän, tai ainakin merkittävä lämmönlähde, on keskellä taloa oleva iso varaava takka. Sitä on aina hyödynnetty todella paljon talon lämmityksessä ja niin tulemme mekin tekemään. Takkamuurin toisella puolella on sauna ja siellä puukiuas ja tuosta puukiukaastakaan ei ole tarkoitus luopua ja vaihtaa sähköiseen versioon, vaikka sähköisessäkin puolensa olisi.

Olohuoneen puolella takka on valkoiseksi rapattu, mutta siinä on edelleen näkyvissä tiilet. Tarkoituksemme on ainakin tasoituttaa takan pinta niin, etteivät nuo tiilet enää erottuisi ja lisäksi nyt kovin pohdimme, että miten muuten takkaa voisi muuttaa, jotta siitä saisi nykyistäkin pelkistetymmän, mutta fiksun näköisen.


Takan oikeassa reunassa (ei näy tässä kuvassa) on kolme upotettua hyllyä, jotka varmaan ainakin muurautamme umpeen. Kuvassa näkyvästä etuosasta haluaisimme pois tuon pienen hyllyn takkaluukun yläpuolelta. Alempaa tasoa tuskin pystyy poistamaan, koska siinä on nuo luukut, mutta mahtaisikohan takkapesää pystyä syventämään sen verran, että toisi takkaluukun samalle tasolle kuin takan alaosan etureuna ja tuo taso tuosta poistuisi. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai vaikuttaisi liikaa lämmitystehoon, niin toinen mietitty vaihto on, että tuohon vasemmalle muurattaisiin puille kolo niin, että tuo takan etupinta ulottuisi ihan takan vasempaan reunaan asti. Normaalimittaisia polttopuita siihen koloon ei kyllä saisi mahtumaan, joten puupino olisi vain sisustuselementti. Mikäli takkaan nyt kuitenkin jää noita tasoja/hyllyjä johonkin kohtaan, niin varmaan mietitään myös sitä vaihtoehtoa uudistaa tuota ulkonäköä, että josko päällystäisi nuo tasot jollakin kivalla laatalla. Jos jollakin on osaamista tällaisen takan muokkaamisesta, niin mielellään saa esittää muokkausehdotuksia tai kommentoida suunnitelmiamme. Kommentoida toki saa ilman asiantuntijuuttakin, jos vain joku hyvä idea pullahtaa mieleen.

Valonia auttaa

Valonialta sain nyt vastauksen jätevesiasiaan ja kuten pelkäsinkin, niin tuohon pilottiprojektiin ollaan vasta palkkaamassa työntekijöitä ja projekti käynnistyy vasta jossain kohtaa huhtikuuta. Eli jää nähtäväksi ehdimmekö me tuota hyötymään. Ottivat nyt kuitenkin yhteystietomme ylös ja lupasivat, että neuvoja on meihin yhteydessä homman pyörähdettyä käyntiin. Valonian palveluun kuuluisi siis jätevesineuvojan käynti kohteessa ja arviointi kohteelle sopivimmasta jätevesiratkaisusta. Valonian ihmiset eivät kuitenkaan tekisi itse suunnitelmia, vaan suunnittelija pitää hankkia muualta. Sain nyt kuitenkin Valonialta pitkän listan tällä seudulla jätevesisuunnitelmia tekevistä yrityksistä ja joihinkin jo lähetinkin tarjouspyynnön suunnitelmasta sekä aikataulutiedustelun. Nyt jäämme sitten tämän asian osalta odottamaan, että millaisia vastauksia tulee.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Miten ihmeessä hoidettaisiin jätevedet?

Nämä haja-asutusalueiden jätevesivaatimukset ja niitä koskevien säädösten eläminen on tuntunut todella sekavalta asialta, mutta koska rakennuslupaa varten vaaditaan jätevesisuunnitelma, niin asiaan on nyt pakko perehtyä tarkemmin. Soitto kaupungin ympäristöpuolella jätevesiasioista vastaavalle ei oikeastaan muuten asioita selventänyt, kuin että saimme tiedon käynnistyneestä haja-asutusalueiden jätevesineuvontahankkeesta, jossa kotikaupunkimme on yhtenä pilottialueena. Muuten puhelu oli yhtä tyhjän kanssa, koska ne kolme mahdollista vaihtoehtoa hoitaa jätevedet, meillä jo olikin tiedossa ja kaupungin ihmiset eivät voineet näihin sen kummemmin ottaa kantaa. Seuraavaksi pitää siis olla tuonne Valoniaan yhteyksissä ja kysellä tarkemmin, että mitä heidän palveluihinsa kuuluu. Jossain vain luki, että tämän jätevesineuvontahankkeen asiantuntijoiden koulutus olisi vasta nyt maaliskuussa ja paikallislehdessä oli vain muutama viikko sitten työpaikkailmoitus, jossa näitä asiantuntijoita vasta haettiin, joten saa nähdä onko tämän hanke meidän aikatauluihimme liian hidas. Laitoin tänään myös yhdelle tutulle kyselyn tästä jätevesiasiasta, koska heillä on tuoretta kokemusta tuollaisen suunnitelman tekemisestä samassa kunnassa ja sieltä luultavimmin saamme hyvää kokemusperäistä tietoa tähän asiaan.