Näytetään tekstit, joissa on tunniste lattiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lattiat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. elokuuta 2011

Kettu Repolainen ja lähestyvä muutto

Eilen miehet saivat vinyýlikorkkilattian asennuksen valmiiksi ja suuren osan listoituksistakin. Kattolistat vielä puuttuvat ennen kuin pääsee puunaamaan kotia muuttokuntoon. Muuton pitää tapahtua jo ensi viikon puolivälissä, joten aika keskeneräiseen kyllä joudumme muuttamaan, koska keittiötä ei ole vielä asennettu ja uusi wc:kin on vielä todella vaiheessa. Vanha wc on sentään käytössä ja suihku, joten asumisolosuhteisiin tulee niiden myötä selvä parannus juoksevan veden muodossa. Keittiössä seinät siis ovat kunnossa, mutta lattian laatoitus on se, joka on tässä ollut suurin hidaste, kun tekijää ei olla saatu paikalle. Nyt on luvannut tulla maanantaina laittamaan lattian kuntoon ja pitää todella toivoa, että näin myös tapahtuu. Huomenna tarkoitus puhdistaa tuo keittiön lattia joka tapauksessa valmiiksi ja levittää joku pohjalitku, joka sitten samalla lopettaa betonin pölyämisen ja saadaan muut tilat puhdistettua asumiskuntoon. Tänään jo aloittelin ikkunoiden pesusta. Hieman oli kaikkea hiomapölyä sun muuta kertynyt ikkunoihin... Tämän viikonlopun pääurakka on ollut uuden jätevesikaivon kaivaminen paikoilleen ja maasuodatuskentän rakentaminen. Siitä toisella kertaa enemmän.

Vaikka kesä on kelienkin puolesta ollut mahtava ajatellen niin remonttia kuin mökillä asumistakin ja muutenkin väliaikaiskodissa olemme viihtyneet, mutta on tätä uuteen kotiin pääsemistä odotettu! Ja vihdoin se on jo lähellä. Tänä iltana tiskailin tuolla ulkona kettu kolmen metrin päässä ja lepakko metrin päässä ja voin kertoa, että mielummin olisin tiskaillut ihan omassa rauhassani. Lepakkoa en siis kyllä huomannut ennen kuin pyrähti lentoon pääni vierestä, mutta ketusta kyllä olin tietoinen. Niin kauan oli ihan kivaa seurata tuota metsäneläintä, kun pysytteli vähän matkan päästä, mutta kun alkoi tunkemaan koko ajan lähemmäs, niin tuo kolmisen metriä oli meikäläiselle jo sen verran lähellä, että lähemmäs en Kettu Repolaista enää kaivannut. Tuo samainen kettu on koko kesän roikkunut tässä naapurustossa ja alkukesästä ketunpoikasia oli kaksi ja tulivat keskellä päivääkin naapurin pihaan eivätkä pelänneet mitään. En tiedä onko kettuja edelleenkin nuo kaksi ja liikkuvatko vain nykyään erillään, mutta vähän turhan pelottomia ainakin ovat. Etenkin kun tässä pitäisi pian taas alkaa vauvaa ulkona vaunuissa nukuttaman, niin ei tunnu kivalta.

tiistai 2. elokuuta 2011

Vinyylikorkkilattian valinta

Talossamme vanhat lattiat säilyvät vain kolmessa makuuhuoneessa ja loput neliöt uusitaan. Vanhastaan lattiamateriaalina on tummanruskea laminaatti, mutta uuden lattian toivoimme olevan selvästi vaaleampi. Silti sen tulisi jotenkin sopia tuon vanhan viereen, kun kolmessa oviaukossa kuitenkin rinnakkain joutuvat olemaan.

Ihan alkuun ajattelimme valita uusittaviinkin tiloihin laminaatin lattiamateriaaliksi, mutta sen kylmyys alkoi vanhassa talossa mietityttämään ja etenkin mies alkoi olla kovin parketin kannalla. Jostain lehdestä sitten luin lattiamateriaalivertailun ja vinyylikorkkilattia tuntui sen perusteella ominaisuuksiensa puolesta parhaimmalta. Siinä kun pitäisi yhdistyä laminaatin kestävyys ja parketin lämpö. Kauppakierroksella myyjiltä kuullut mielipiteet olivat yhteneväiset lehtijutun kanssa ja materiaali vaikutti käteenkin miellyttävältä, joten päätös oli tehty.

Wicandersin valikoimista kaksi värivaihtoa pomppasivat heti ylitse muiden ja niiden välillä sitten kovin pähkäiltiin. Tai minä pähkäilin. Miehestä valinta oli ihan selvä. Toinen vaihtoehto oli perusvalikoimissa oleva Alaska Oak ja toinen RTV:n juhlavuoden erikoiserä Winter Pine.

Alaska Oak

Winter Pine

Näissä kuvissa ero on taas melkoinen, mutta mallit ovat luonnossa hyvin lähellä toisiaan ja kauempaa katsoessa ei erottanut kumpi oli kumpi. Kotona kiikuttelin testipaloja valaistuksesta toiseen ja zoomailin keittiöön tulevien laattojen rinnalla. Molemmat olisivat samalla tavalla sopineet keittiön laattojen viereen ja päivänvalossa olivat hyvin samanlaisia. Hintaero oli kuitenkin melkoinen varsinkin meille tulevissa määrissä laskettuna.

Vasta keinovalossa mallien ero tuli sitten selvemmin esiin ja se sai kalliimmasta hinnasta huolimatta kovin miettimään tuon Alaska Oakin valitsemista. Lampun valossa Winter Pine nimittäin oli, kuten nyt näissä kahdessa kuvassakin näkyy, selvästi kylmemmän värinen ja se arvelutti. Mies oli kuitenkin edelleen kovin Winter Pinen kannalla ja varmaan se hinta sitten oli minulla sen verran ohjaava kriteeri, että päädyin lopulta miehen kanssa samalle kannalle. Tämä on nyt taas yksi asia jota niin odottaa, että pääsee näkemään paikoilleen asennettuna ja samalla pitää peukkuja, ettei lattia tule liian kylmänvärisenä hohkaamaan.

Vinyylikorkkilattiapäätöksen jälkeen muuten vierailimme talossa, jossa oli lattiat kyseisestä materiaalista ja tuli tunne, että oikean valinnan olimme lattiamateriaalin suhteen tehneet. Paljaan jalankin alla tuntui miellyttävän lämpimältä sekä pehmeältä.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kiireistä, kiireistä ja loppua ei näy

Pitkä aika ehtinyt vierähtämään viime päivityksestä. Viimeinen kuukausi ollut vain niin hektistä monesta syystä, että blogin päivittäminen on ihan jäänyt. Eniten aikaa on tietysti vienyt tämä remonttiprojekti, joka toki on tässä ajassa todella paljon edennyt, mutta vieläkään ei ole tiedossa mökkievakon päättymispäivää. Juoksevaa vettä, posliinipyttyä, parempia ruuanlaittomahdollisuuksia, isompia tiloja jne. kaipaa kyllä jo aika lailla näillä helteillä kärpästen keskellä elellessä. Osaapa sitten taas syksyllä todella arvostaa näitä nykyajan mukavuuksia. :)

Viime päivityksen jälkeen on tosiaan remonttiprojektissa tapahtunut paljon. Suurimpia aikatauluun venyttävästi vaikuttaneita asioita ovat olleet päätyminen siihen, että keittiön lattia valetaan ja että keittiön päätyyn vedetään uutta kautta vedet ja viemärit. Ekana keittiön ja entisen khh:n välinen seinä purettiin ja koska se oli kantava, niin kattoon rakennettiin tukipalkki. Tämä alla olevassa kuvassa.


Keittiön lattian purku-urakan jälkeen tultiin siihen tulokseen, että paitsi parhaan keston, niin myös rajallisen ikkunan alle jäävän tilan vuoksi parasvaihtoehto on valaa lattia, jotta keittiö kaapit saadaan hyvin mahtumaan ikkunan alapuolelle, kun lattia ei nouse liikaa. Nyt lattia on kuivunut reilut kolme viikkoa ja ilmeisesti tarve on vielä muutamalle viikolle ennen kuin päästään laattoja pintaan kiinnittämään ja kalusteita asentamaan. Alla muutama kuva tilanteesta ennen valua. Jälkimmäisessä näkyy mm. vasemmalla vanha ovi vaatehuoneeseen, joka tulee keittiön puolelta sulkeutumaan. Oikean puolinen oviaukko olohuoneeseen on suurennettu ja se tulee näkymään myöhemmissä kuvissa. Tuohon oviaukon suurentumiseen olen ollut erityisen tyytyväinen paitsi avaruuden lisääntymisen takia, niin myöskin siksi, että tulevaisuudessa voi keittiön ruokapöydässäkin istukellessa nautiskella takassa loimuavasta tulesta.




Alunperinkin oli tiedossa mahdollisuus, että keittiön päätyyn tulevan WC:n paikalla valmiiksi ollut viemäriputki ei välttämättä olisi tarpeeksi iso wc-istuinta ajatellen, mutta tuohon tilanteeseen ratkaisuksi olimme suunnitelleet istuimen yhteyteen asennettavaa pilkkojaa, joka olisi paineella lykännyt tavaran vaikka muutaman metrin suoraan ylöskin päin. Kun lattiat oli piikattu auki vanhasta teknisestä tilasta erinäisistä syistä päädyttiin siihen, että ulkokautta vedettäisinkin tuohon wc:hen ja samalla lämminvesivaraajan uuteen sijoituspaikkaan vedet ja viemärit ja sekä uuden wc:n että viereiseen vaatehuoneeseen tulevan lämminvesivaraajan alle tuleva lattia valettaisiin samalla kertaa keittiön lattian kanssa. Tällä hetkellä uusi wc näyttää jo tältä.





Ikkunat on saatu nyt vaihdettua kahdesta nyt remontin alla olevasta makuuhuoneesta ja olohuoneesta ja keittiöstäkin jo osittain. Se jo, että vanhat tummakarmiset, umpinaisella tuuletusluukulla varustetut ikkunat vaihtuivat valkoreunaisiin ja lasisella tuuletusluukulla varustettuihin uusiin ikkunoihin muutti ihan ihmeesti ilmettä. Olohuoneen ikkunat ovat tulevat lisäksi parikymmentä senttiä aikaisempaa alemmas eli ovat sen verran suurempia ja tuolla pienehkölläkin suurennuksella on ollut tosi iso vaikutus. Ikkunoiden takana oleva maisema pääsee entistäkin paremmin oikeuksiinsa ja erityisesti lähellä taloa ollut osa pihasta tuli nyt näkyviin, vaikka istuisi sohvallakin. Tuohon sohvalta maisemien ihailuun on vielä matkaa, mutta mielessäni olen sitä jo monta kertaa tehnyt. :)



Sisäseinät on pitkälti jo levytetty ja nyt odotellaan tasoitemiestä tekemään loput tasoitukset ja tekemään pohjamaalaus.Monenlaista muutakin on tässä välissä keritty, mutta niistä enemmän myöhemmin. Ihanaa aurinkoista kesänjatkoa!