maanantai 6. kesäkuuta 2011

Purkua, kurkkuja ja aurinkoa!

Nyt ollaan kolme päivää vietetty purkaen ja vielä sitä hommaa riittää. Huomenna kuitenkin tehdään jo jotain toiseenkin suuntaan, kun keittiöstä poistettavan väliseinän kohdalle asennetaan tukipalkki. Tänään tuosta väliseinästä revittiin jo levyt pois, joten nyt jo voi vähän hahmottaa, että millainen tila keittiöstä on tulossa. Vaikuttaa erittäin hyvältä! :)

Perjantaipäivän aikana kolme miestä oli saanut tyhjennettyä keittiön ja revittyä ulkolaudoituksen kahdelta seinältä. Aikaisemmin valkoinen talo ei enää juuri metsänreunasta kauempaa katsoen erottunut, kun iltapäivällä ajelin kotiin. Harmaat tuulensuojalevyt antavat nyt ihan pikkaisen esimakua siitä, että millainen talo olisikaan tumman harmaana, joka on yksi miettimistämme tulevista värivaihtoehdoista. Koko ajan mieleni on kuitenkin vähitellen valunut vaaleamman ja vaaleamman suuntaan, mutta yksi asia on pysynyt meillä molemmilla koko ajan samana. Jos valitaan harmaa, niin sen pitää sitten ehdottomasti olla ennemmin ruskeaan päin harmaa kuin yhtään siniseen vivahtavakaan.

Keittiön lattiaremontti muutti viikonlopun aikana vähän myöskin muotoaan ja nyt suunnitelmana on raakavalun päälle laittaa finnfoamia ja valaa sen päälle 5-6 senttinen kerros, johon sitten sijoitettaisiin lämmityskaapelit. Ja pintaan sitten vain laatat. Kaapistojen kohdalle osuva ikkuna on nimittäin ollut rajoittava tekijä tuon lattian kunnostuksen suhteen, koska lattiaan ei saa tulla liikaa paksuutta, jotta kaapistot vielä saadaan mahtumaan ikkunan alle. Nykyisellä menetelmällä sitten ainakin päästään alle lattian maksimipaksuuden, mutta samalla kuitenkin saadaan hyvä ja lämmin rakenne. Keittiöstä on nyt sitten viikonlopun aikana lähtenyt kaappien lisäksi lattia kokonaisuudessaan raakavaluuun asti sekä myöskin seinistä levyt ja vanhat eristeet. Kameralla on tullut kyllä ikuistettua työn etenemistä ja pitää muutama kuva lisäillä jossain kohtaa tännekin.

Eilen ja tänään olen itsekin päässyt auttamaan purkamisessa, kun tytöt ovat tosi kivasti leikkineet rauhassa keskenään tai olleet äidin pikkuapulaisina purkuhommissa. Olen saanut pyykkäyksen, kasvimaan kitkemisen ja ruokahuollon ohessa mm. revittyä pois kaikki jalka- ja kattolistat nyt rempattavista tiloista ja purettua yhden kaapin. Hyvä minä! Lisäksi ollaan tyttöjen kanssa kerätty koristekiviä talon seinustalta kaivinkoneen edestä pois ja aseteltu ne uudelleen leikkimökin seinustalle. On muuten yllättävän aikaavievää puuhaa...

Saimme perjantaina lainaamiemme rakennustelineiden mukana myös kuutisenkymmentä kurkuntainta tyttären kummeilta ja niistä noin puolet kaivoimme tänään maahan. Kurkkujen myötä kasvimaa on nyt ihan täynnä ja nyt sitten pitäisi vain onnistua saamaan viljelykset tuottamaan satoa. Ainakin monta innokasta puutarhuria meiltä tällä hetkellä löytyy. Tosi nautinnollista vähitellen kunnostella myöskin pihaa, kun siinä näkee niin selvästi heti työnsä jäljen ja vieläpä samalla saanut nyt nauttia ihanasta auringosta ja lämmöstä! Tätä lisää kiitos!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Hyvin hyvin houkutteleva arvonta ihastuttavassa Valkoinen Harmaja blogissa!

Kun remonttiprojektista oli tehty päätös ja aloin katsella rakennus- ja remonttiblogeja 'sillä silmällä', niin ihan ensimmäiseksi taisin törmätä Valkoinen Harmaja -blogiin ja jämähdinkin saman tien sitä aktiivisesti seuraamaan. Tuo blogi on nimittäin täynnä juttuja aivan minun makuuni!

Nyt Valkoisessa Harmajassa jo asustellaan ja sisustellaan ja kaiken lisäksi pistivät pystyyn todella houkuttelevan
arvonnan! Käy tutustumassa tuohon ihanaan blogiin sekä jos televisiolle sattuisi olemaan käyttöä, niin jätä arpalipuke arvontaankin.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Remontti kunnolla alkakoon!

Vanha koti on nyt tyhjennetty vähän haikein mielin ja tänään tyhjeni myöskin tuleva kotimme, joten remontti voi alkaa! Huomenna useamman miehen voimin alkaa keittiön ja ulkolaudoituksen purku, jotta lauantaina jo päästään aloittamaan uusien ikkunoiden asennus ja niitä varten vaadittavien muutosten teko. Ikkunat ja ovet saapuivat Fenestralta täsmälleen kuten oli sovittu, joten plussa heille siitä. Etukäteen olimme kuulleet pelkästään venyneistä toimituksista oli ikkunatoimittaja mikä tahansa ja siksi vähän jopa aikaistimme tilausaikaa. Vähän jänskättää, että millaiseksi toimitusten sisältö vielä osoittautuu, kun tähän mennessä on vain tarkistettu ikkunoiden koot ja ikkunoiden ja sälekaihtimien kunto muuten on vielä arvoitus.

Tarkoitus on nyt vaihtaa ikkunat ja remontoida kokonaisuudessaan keittiö, olohuone sekä meidän vanhempien makuuhuone ja mahdollisuuksien mukaan rakentaa myöskin uusi wc ennen kuin muutamme uuteen kotiin. Loput makuuhuoneet sekä työhuone tehdään sitten yksi kerrallaan sen jälkeen kun olemme päässeet muuttamaan sisään ja laajennus ja kylppäriremppa vasta vuoden päästä, kuten olen tainnut aikaisemminkin mainita.

Nyt illalla kävimme vielä talolla katsomassa, että mitä kaikkea sieltä tullaan purkamaan ja hävittämään ja mitä säilytetään. Aloimme tänään myös miettimään, että miten olohuoneen uudet isommat ikkunat tullaankaan sijoittamaan. Parhaillaan olohuoneessa on siis kolme 160x160 kokoista ikkunaa ja tilalle on tilattu 160x180 senttiset ikkunat sillä ajatuksella, että ikkunoiden alareuna laskisi tuon parikymmentä senttiä lähemmäs lattiaa. Nyt alkoi kuitenkin mietittymään, että olisiko sitten järkevämpää laajentaa ikkunoita tasaisesti sekä ylös että alas. Ulkopuolelta tämä tarkoittaisi sitä, että olohuoneen ikkunoiden yläreuna olisi kymmenen senttiä ylempänä kuin samalla seinustalla reunoissa olevien kahden muun ikkunan yläreunat. Sisältä katsoen maisemat laajenisivat kivemmin, jos aukkoa suurennettaisiinkin myös ylöspäin, ja ikkunoiden yläpuolelle ja alapuolelle jäävät tilat näyttäisivät ehkä järkevämmiltä, kuin alkuperäisessä ajatuksessa. Ulkoapäin katsottuna positiivista olisi, että tällöin ikkunoiden ja sokkelin väliin jäävä laudoitusosa jäisi vähän isommaksi, mikä varmastikin näyttäisi paremmalta kuin kovin kapea laudoitus tuossa välissä. Ainoa mietityttävä asia siis nyt on tuo ikkunoiden yläreunan vähän poikkeava korkeus. Onko se pahannäköinen vaiko päinvastoin jopa parantaisi julkisivua?

Sunnuntaista asti on kotinamme nyt sitten ollut mökki hyvin lähellä remonttikohdetta ja tämä läheisyys on tietysti tosi kiva juttu monestakin syystä. Pienet tilat ja juoksevan veden puute aiheuttavat vähän lisähaastetta muutenkin todella kiireisen arjen pyörittämiseen, mutta nyt kun ilmatkin ovat olleet ihanan kesäiset, niin tosi hyvät fiilikset tästä mökillä asumisesta kuitenkin on. Toivotaan silti, että remontti etenee sujuvasti ja ihan hirveän monta viikkoa ei mene siihen, että päästään aloittamaan asettuminen uuteen kotiin.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Vaatteet eteisessä ovien taakse

Tulevan kotimme eteisessä on nykyään seinän syvennyksessä parisen metriä pitkä vaatetanko ja hylly sen päällä. Tanko ja hylly kaipaavat vähän ehostusta maalin muodossa, mutta vaihtamaan niitä emme halua lähteä, vaan hankimme vain eteen liukuovet, jotta vaatteet saadaan piiloon. Liukuovitilaus laitettiin nyt menemään ja oviksi valikoituvat Kirenan ovet, jotka hankimme Isku-keittiöiden kautta. Toinen ovista on hopean väristä peiliä ja toinen lumenvalkoista lasia. Reunoissa kiertää yksinkertaiset alumiiniset listat. Loppuvaiheessa aloin  vielä epäröimään tuon lumenvalkoisen lasin kiiltävyyttä, mutta jos lumenvalkoinen olisikin vaihdettu etsatuksi lumenvalkoiseksi eli mataksi, niin hintaa olisi ropsahtanut ratkaisevasti lisää. Pidättäydyimme siis alkuperäisessä suunnitelmassa. Nykyäänkin meillä on lähes vastaava lumenvalkoinen kaapisto eteisessä ja eipä tuo kiilto ole täälläkään haitannut, joten kaipa sama väri tulevassakin tuntuu ihan ok:lta. 

Minä olen aina vierastanut peiliovia ja peilivarustus onkin nykyisessä kodissamme ollut muutenkin todella onneton. Tulevasta eteisestä ei kuitenkaan löydy oikein minkäänlaista muuta paikkaa peilille, joten siksi nyt poikkeuksellisesti minäkin puolsin päätöstä laittaa tuollainen koko korkea peiliovi kaapistoon. Josko se sitten vaikka vähän avartaisikin eteistä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Paperiasiat viittä vaille valmiina

Viikko sitten saimme rakennuslupahakemuksemme vihdoin kiikutettua laitettavaksi paksun pinon alimmaiseksi odottamaan käsittelyvuoroaan. Lupasivat nopeasti olla yhteydessä mikäli jotain perustavaa hakemuksesta puuttuu, mutta vielä ei ole yhteydenottoa tullut, joten josko kaikki tarvittava olisi onnistuttu jo heti ekalla yrittämällä laittamaan mukaan. :) Siskolleni oli pari viikkoa aikaisemmin sanottu, että käsittelyajat ovat kuutisen viikkoa, mutta meille sanottiin ajan olevan kuukausi. Mielenkiinnolla nyt sitten odottelemme, että kumpi on todellisempi ja missä järjestyksessä lupapaperit hyväksyttyinä tulevat. Toivottavasti ei ainakaan kovin paljon muutoksia vaadittaisi.

Enää lvi-suunnitelmat ovat vähän kesken ja niidenkin pitäisi valmistua alkuviikosta. Sitten onkin jo paperiasiat niin valmiina kuin tässä kohtaa voivat olla. Lvi-suunnitelmia ei olla erityisemmin enää kiirehditty, kun selvisi, ettei niitä ei nyt vaadittukaan rakennuslupien saamiseksi, vaan riittää kunhan ovat tarkastukseen mennessä tehtyjä. Lvi-suunnitelmia piti nimittäin vielä aika lailla korjailla, joten jätimme ne sitten suosiolla pois tästä rakennuslupahakemuksesta, kun kerran myöhempikin toimitus riittää.

Taisi olla turhaa tuskailua

Muutama päivä sitten harmittelemani ongelma ulkovaraston oven kanssa taisi sittenkin olla aiheetonta.  Nyt tehtyjen lisäselvittelyjen mukaan oven ei edes meidän tarkassa kotikaupungissamme tarvitse sittenkään olla palo-ovi, mutta ilmeisesti oveen pitää kuitenkin lisäasentaa suljin. No tuollaisen sulkimen lisääminen oveen on hyvin pieni juttu sen rinnalla millaiset suunnitelmamuutokset välillä jo vaikuttivat pakollisilta. 

Tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta, jolloin paikalliseen rakennuslautakuntaan soittaessa vastaukset riippuvat ihan siitä kenet sattuu puhelimeen päähän saamaan. Tuntuu käsittämättömältä miten paljon rakennusvaatimukset voivat paitsi paikkakunnasta riippuen vaihdella, mutta ilmeisesti myöskin kaupungin sisällä ja riippuu ihan tuurista, että kenen käsittelijän pöydälle paperit sattuvat joutumaan. Maanantaina kun tämä palo-ovivaatimus oli tullut esille, niin mies oli soittanut täkäläiseen rakennuslautakuntaan varmistaakseen asiaan ja sieltä oli sanottu, että oven todellakin pitäisi tuollaisessa paikassa olla palo-ovi. Kun sitten asiaa selviteltiin lisää niin rakennussuunnittelijoidemme kuin ikkunakauppiaankin kautta rakennusvalvonnasta ja lisäksi vielä paikalliselta palotarkastajaltakin, niin tulos olikin ihan toinen. Toivotaan siis, että nämä myöhemmin saamamme vastaukset nyt olisivat ne oikeat ja ekasta vastoinkäymisestä olisi selvitty pelkällä asioiden lisäselvittelyllä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Plastexin Teenagerit


Jossain sisustuslehdessä törmäsin jokin aika sitten ekan kerran ruotsalaisen Svante Schöblomin 70-luvulla suunnittelemiin Teenager -tuoleihin, joita on nyt uudelleen alkanut valmistamaan Plastex.  Ihastuin niihin suuresti ja olivat juuri jotain sellaista mitä halusin tulevaan lastenhuoneeseen. Tuolit nimittäin näyttivät mielestäni sellaisilta, mistä lapset voisivat erityisesti tykätä ja mitä voisivat käyttää useammassakin tarkoituksessa. 

Eilen sitten Kodin Ykkösessä pistäytyessäni pääsin ekan kerran näkemään kyseisen tuolin luonnossa ja testaamaan tuolin sopivuutta aikuisellekin. Tykkäämiseni varmistui ja vahvistui! Teenager tuntui tosi hyvältä istua teini-iän kauan sitten ohittaneestakin. Kunhan isommalla ihmisellä jalat vain ovat sen verran kunnossa, että tuolta melkein lattiatasosta saa itsensä ponnistettua ylös, niin istumismukavuus oli muovituoliksi mielestäni oikeinkin hyvä. Teenagerit sattuivat vielä olemaan Kodin Ykkösessä tarjouksessa, joten 50 eurolla sain kotiintuomisiksi kaksi tuolia.

Tätä tuoliahan on saatavana monen värisenä, mutta nyt niitä ei ollut jäljellä enää kuin mustana ja valkoisena ja valintani niistä oli valkoinen. Teenagerit soveltuvat pinottaviksi ja käyvät niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin. Tuoliin on saatavilla eritysestii niihin suunnitellut tyynytkin, mutta niitä ei Kodin Ykkösessä eilen ainakaan ollut tarjollla. Kotona kokeiltiin pehmustamista ihan normi tyynyllä ja sekin ajaa ihan mainiosti asian, vaikkei tuoli välttämättä pehmustetta edes kaipaa.

Ja mikä tärkeintä, tytöt ihastuivat äidin tavoin tuoleihin! Ainakin ekan illan olivat ahkerassa käytössä.:)