Nyt olemme viime päivien aikana käyneet sekä Kvikissä, että Isku-keittiöissä tekemässä keittiösuunnitelmaa. Ensifiiliksen, koko suunnittelukäynnin annin, myyjän asiantuntijuuden ja palveluhalukkuuden perusteella valintamme näiden kahden välillä olisi ehdottomasti Isku-Keittiöt. Itse kaapistojen välillä emme vielä osaa tehdä eroa, vaan molemmista löytyi meitä miellyttävät vaihtoehdot. Mielenkiintoista päästä ensi viikolla sitten näkemään kuvat siitä, että miltä suunnittelemamme keittiöt kokonaisuudessaan näyttävät ja tietenkin hyvin mielenkiintoista on kuulla näiden kahden keittiön hintaero. Veikkaan, että Kvikin keittiöön ainakin joutuu tekemään vielä paljon muutoksia kaappien sijoittelun suhteen, mutta tuo seuraava käynti varmaan kertoo jo paljon, että kannattaako näitä muutoksia lähteä vääntämään vai hylkäämmekö tuon vaihtoehdon ehkä samantien. Nyt pitäisi vielä päättää, että millä kolmannella keittiövalmistajalla haluaisimme vielä käydä suunnittelukäynnillä, jotta saisi lisää mielipiteitä keittiön kaappien järkevästä järjestyksestä ja tietenkin ainakin kolmannen tarjouksen keittiövalintaa varten. Puustellia mietimme, mutta tuota varmaan vielä harkitsemme, koska tuntuu, että näihin keittiösuunnittelmien tekoon menee todella paljon aikaa, mikä toki oli etukäteenkin jo tiedossa. Mutta kun tässä kohtaa kovin monen valmistajan luona ei vain ole mahdollista äydä, joten nyt pitää miettiä, että minkä valmistajan keittiö miellyttäisi ulkonäöllisesti eniten.
2 kommenttia:
Katsokaa Topi läpi.
Kiitos vinkistä! Voit ilmeisesti suositella? Topin olimme jotenkin jo lykänneet taka-alalle kahdesta syystä. 1. Topia ei täällä ihan lähellä kukaan myy 2. Oli merkki mikä tahansa niin mielipiteistä puolesta ja vastaan tuntuu löytyvän. Ehkä Topilla ollut vain huono tuuri, mutta siitä tuli nopealla nettikatsauksella vastaan ainoastaan negatiivisia kokemuksia.
Lähetä kommentti